Keuruulla rakennetaan positiivisessa hengessä

Keuruu kivikoulu

”Elämä on Keuruulla yhtä juhlaa. Kakkua syödään lähes joka viikko”, sanoi Keuruun kaupunginjohtaja Hannu Mars avatessaan harjannostajaistilaisuuden Keuruun koulukampuksen ala-asteen kivikoulun laajennusosassa 10. päivänä maaliskuuta.

”Teemana kaikissa juhlissamme on ollut sama: kaupungin nuorten ja lasten hoito- ja koulutilojen parantaminen. Pari viikkoa sitten olimme avaamassa Einari Vuorelan koulua. Viime viikolla juhlimme varhaiskasvatustalo Aurinkolinnassa. Ja täälläkin on pöytä laitettu koreaksi.”

Maaliskuun 10. päivänä kokoontui Keuruun koulukampuksen kivikoulun laajennusosan hankkeeseen osallistuneita suunnittelijoita, rakentajia sekä Keuruun kunnan edustajia viettämään harjannostajaisia.

Avauspuheessaan kaupunginjohtaja Hannu Mars tähdensi koulukampuksen merkitystä kaupungin tulevaisuudelle. Osuutensa päätteeksi kaupunginjohtaja Mars kiitti sekä rakentajia, suunnittelijoita että kaupungin luottamusmiehiä ja henkilökuntaa hyvin edistyneestä rakennushankkeesta.

Avaussanojen jälkeen kuultiin tuttuja säveliä sahalla ja harmonikalla soitettuna. Yleisöä hauskuutettiin valkokankaalle heijastaen miesopettajien pilke silmäkulmassa tekemällä valokuvashowlla. Valokuvissa rakennusmiehiksi pukeutuneet opettajat poseerasivat uuden koulun perustuksilla humoristisen epätavallisissa tilanteissa käyttäen rekvisiittanaan työmaan työkaluja ja materiaaleja. Tämän jälkeen nähtiin 2B luokan neljän tytön pirteä tanssiesitys.

Viihdenumeroiden jälkeen kuultiin Keuruun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Laurilaa. Hän kertasi koulukampuksen vaiheita aina hankesuunnittelusta rakentamiseen. Puheensa päätteeksi Laurila kiitti hankkeen osapuolia siitä, että se on valmistunut ripeästi ja aikataulussa. Hänen jälkeensä Rakennusliike U. Lipsanen Oy:n toimitusjohtaja Antti Lipsanen sai puheenvuoron, jossa hän lausui kiitoksensa rakentajille hyvästä työn laadusta ja hankkeen toimijoille joustavasta yhteistyöstä. Lipsanen kertoi pitävänsä esimerkillisenä Keuruun kaupungissa toteutettavaa lasten ja nuorison eteen tehtävää työtä.

Keuruun ala-asteen rehtori Reino Seppänen oli samaa mieltä. ”Keuruun kaupunki on häkellyttävän koulutusmyönteinen. Täällä tehdään ratkaisuja pitkäjänteisesti. Kiitoksia päättäjille kaukonäköisyydestä”, sanoi rehtori Seppänen.

Yläkoulun rehtori Jukka Oikarinen puolestaan halusi muistuttaa rakennusaikaisesta turvallisuuden tärkeydestä ja kuinka hyvin Lipsanen oli hoitanut turvajärjestelyt, aitaukset ja liikenteenohjauksen.

Omat puheenvuoronsa harjannostajaisissa käyttivät myös Keuruun kaupungin rakennuttajapäällikkö Matti Kanko sekä työntekijöiden edustaja.

Hankkeen rakennuttajakonsulttina toimiva Harri Valkonen piti Keuruun koulukeskushankkeessa käytössä olevaa projektijohtamisen mallia hyvänä valintana: ”Näin voidaan hyödyntää kaikille toimijoille vuosien saatossa
kertynyt kokemus ja saada se yhteen pöytään.”

Perinteiseen malliin tilaisuudessa tarjottiin hernekeittoa ja lettukahvit. Tilaisuuden puheellaan päätti teknisen lautakunnan puheenjohtaja Heikki Kankimäki.

”Meillä on nyt sellainen rakentaja, että ei ole teknisen lautakunnan tarvinnut ylimääräisiä kokouksia istua. Se on osoitus siitä, että miehet osaa hommansa. Kaikki on mennyt nappiin”, sanoi Heikki Kankimäki.

”Tämä on nyt hienossa mitassa.”