2/12 Lipsanen 70v

Pieksämäen veturitallit

2/12 Alkuvuodet 1960-luvulla olivat haastavia. Uuno Lipsanen otti urakoita omaan laskuun ja laajensi toimintaa palkaten mestareita. Kannattavia työkohteita oli kuitenkin harvassa kovan kilpailun vuoksi, joten rakennusliike ei päässyt kehittymään suotuisasti ja Uunon terveyskin alkoi olla koetuksella.

Suotuisa kehitys alkoi vuonna 1964. Tervehtynyt Uuno ratkaisi liikemiesvaistollaan jälleen tilanteen edukseen. Hän jättäytyi pois Pieksämäen seudun kovasta hintakilpailusta ja sai kannattavan työn, Lapinlahden virastotalon rakennusurakan. Taloudellisen onnistumisen lisäksi urakka poiki lisää vaativia töitä ja toi yritykselle mainetta.

1965 Valtion Rautatiet aloittivat keskittämään Pieksämäen rata-alueen ja rakennusten kehittämiseen, missä Rakennusliike U.Lipsanen sai olla tiiviisti mukana. Yritys lähti voimakkaaseen kasvuun. Pieksämäen ja Valtion Rautateiden läheinen yhteys toimi luontevana pohjana VR:n ja Rakennusliike U. Lipsasen mittavalle yhteistyölle.

Kaupanalan 50-luvulla tekemät asemakaavamuutokset mahdollistivat 1960-luvun puolivälissä alkaneen kerrostalojen rakennusbuumin. Rakennusliike U.Lipsanen urakoi kuuden vuoden aikana kymmenkunta kerrostaloa Pieksämäelle ja yksi rakennettiin Suonenjoelle. Myös lähiseutujen yrityksille valmistui uusia tiloja, mm. Jäppilän Osuuskassa, Pieksämäen Teollisuustalo, Suonenjoen linja-autoasema, Tukon valintaliike sekä Konneveden Osuuskassa. Siinä välissä valmistui myös Lipsasten omakotitalo, missä toimivat myös rakennusliikkeen toimistotilat.

Yksi merkittävä rakennusurakka starttasi huhtikuussa 1967, kun torninosturit nousivat Hiekanpäähän. Yli kaksikymmentä vuotta puutteellisissa ja riittämättömissä tiloissa kamppaillut, oppilasmäärältään kovassa kasvussa ollut keskikoulu pääsisi seuraavana vuonna muuttamaan uudenkarheisiin ja ajanmukaisiin tiloihin. Pieksämäen kaupunkikuva muuttui paljon 1960-luvulla ja Rakennusliike U.Lipsanen oli paikkakunnan suurimpana rakentajana merkittävällä tavalla muuttamassa tätä katukuvaa. Mitähän 70-luku tuokaan tullessaan?

Lähde: Hyyrinen, Hannu 2011: Tilaa Tulevalle

#rakennusliikelipsanen #rakenneonvoima #rakentaminen
#rakennusala #julkinenrakentaminen #kotimainen #työmaa
#juhlavuosi #historiikki #lipsanen70v